Historia

Rodun synty 

Chesapeakelahdennoutaja on lähtöisin USA:n itärannikon tuntumasta, Marylandin osavaltion alueelta, Chesapeakelahden pohjoisosasta.

Syksyllä 1807 oli George Law niminen mies matkalla edesmenneelle sedälleen Hugh Thompsonille  kuuluneella Canton nimisellä aluksella USA:n Baltimoreen. He kohtasivat Atlantilla jo tyyntyvässä myrskyssä uppoavan Englantilaisen brigin jonka miehistön he pelastivat. Turskalastissa ollut britti-alus oli matkalla Kanadan Newfoundlandista Poleen Englantiin. Uppoavasta aluksesta pelastettiin myös kaksi newfoundlandinkoiran pentua, uros ja narttu. Englantilaismiehistön jatkaessa myöhem-min matkaansa Norfolkiin, ja Cantonin jatkaessa kotisatamaansa Baltimoreen, osti Law nämä kaksi pentua englantilaiskapteenilta hintaan yksi guinea per pentu.

Syy miksi pennut alun perin olivat brittialuksella, oli että varustamon omistajalle oli annettu toimeksianto etsiä jalostustarkoituksessa Englantiin tuotavaksi kaksi pentua arvostetuimmista newfoundlandinkoiran sukulinjoista sukusiitosta välttäen.

Joutuessaan sittemmin jatkamaan purjehduksiaan luopui Law koirista ja antoi toisen pennuista, punaruskean uroksen joka sai nimekseen Sailor, John Mercerille West Riveristä, ja toisen, mustan narttupennun nimeltään Canton tohtori James Stewartille Sparrow's Pointista. 

Narttu Canton pysyi Sparrow's Pointissa kuolemaansa saakka ja sen jälkeläiset olivat, ja ovat yhä edelleen hyvin tunnettuja Patapsco Neckistä Gunpowderiin ja aina Chesapeakelahden yläosiin saakka vesilintumetsästäjien keskuudessa, täyttäen heidän kovat vaatimukset metsästyskoirina.

Näiden koirien maine metsästäjinä oli niin kova, että paikallinen kuvernööri Lloyd vaihtoi merino-lammas pässinsä Sailor urokseen, vaikka tuohon aikaan hyviä siitospässejä myytiin useiden satojen dollareiden huippuhintaan. Hän vei koiran tiluksilleen Marylandin itärannikolle, missä sen jälkeläiset niittivät mainetta metsästyskoirina pitkään. Vielä nykyäänkin saatetaan siellä, kuten sen länsi-rannallakin, koirista puhua Sailor -rotuna.

Chesapeakelahdennoutaja syntyi ja jalostettiin alueen metsästäjien tarpeisiin. Tällä 320 kilometrin pituisella Pohjois-Amerikan mantereen suurimmalla estuaarilla, joka sijaitsee Marylandin ja Virginian osavaltioiden alueella, on kaksi keskeistä ominaisuutta. Ensinnäkin lahti on suhteellisen matala ja sillä on erittäin pieni kapasiteetti lämmön varastoimiseen, joten syksyisin veden lämpötila laskee nopeasti ja jäätyminen alkaa varhain jatkuen pitkälle kevääseen asti. Toiseksi se sijaitsee niin sanotun Atlantic Flywayn varrella, muuttoreitin jota pitkin sorsat ja hanhet lentävät pesimäalueilleen ja takaisin. Joka vuosi lahden kautta muuttaa kolmannes kaikista itärannikolla talvehtivista vesilinnuista.

Paikalliset metsästäjät halusivat hyödyntää tätä vesilinnustajan paratiisia ja alkoivatkin haaveilla avukseen noutavaa koiraa joka sopisi hyvin lahden kylmiin ja myrskyisiin vesiin.

Rodun ominaisuudet, paksu, öljyinen, kaksikerroksinen turkki on sekä eristävä että vedenpitävä ja sopii näin ollen  erinomaisesti paikallisiin olosuhteisiin. Se hylkii kosteutta samalla tavalla kuin ankan höyhenet. Sen leveä rintakehä toimii aurana ​​jäälauttoja vastaan ja voimakas takaruumis ja vahvat jalat, joissa on räpylät varvasväleissä, antavat sille edellytykset työskennellä väsymättä lahdella kovassakin merenkäynnissä. On kerrottu joidenkin chessien parhaina päivinä noutaneen jopa 300 vesilintua yhden päivän aikana rankoissa olosuhteissa. Oli tämä luku tarkasti totta tai ei, niin tarina kuitenkin välittää selkeästi olennaisen viestin että chessie on luotettava ja väsymätön noutaja.

Rodun kehitys nykyiseen muotoonsa

Alkuperäisistä koirista eivät kumpikaan olleet mahdottoman kookkaita koiria, molempien turkki oli melko lyhyt mutta erittäin tiheä ja molemmilla oli kannukset takajaloissa. 

Sailor oli rakenteeltaan vahva ja atleettinen, erittäin lihaksikas lantiosta rintaan saakka. Iso mutta ei suhteettoman suuri pää, kuono hieman pidempi kuin tämän tyyppisillä koirilla yleensä . Väriltään punaruskea, hieman valkoista naamassa ja rinnassa. Turkki oli sileä ja epätavallisen paksu, ennemmin kuten turkiksen oloinen kuin hiusmainen. Häntä oli tuuhea ja pitkäkarvainen jota se kantoi aina hyvin korkealla.

Silmät olivat hyvin erikoiset, niin vaaleat että antoivat jopa epäluonnollisen vaikutelman. Vielä parinkymmenen vuoden jälkeen koiran saapumisesta West Riveriin kuvernööri Lloydin mukana, löytyi joillakin sen jälkeläisistä tämä sama ominaisuus.

Tiettävästi näillä kahdella koiralla ei koskaan teetetty jälkeläisiä keskenään.

1876 vei Samuel N Hyde koiransa Jimin American Poultry and Fanciers Association järjestämään Baltimore Bench Show -näyttelyyn. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Chesapeake Bay Dog -koira osallistui näyttelyyn. Koira menestyikin ja sai Hyden jatkamaan näyttelyiden kiertämistä.

13.1.1877 The Rod and Gun And American Sportsman -lehti julkaisi artikkelin jossa rotua kuvailtiin   “ A new and exceedingly interesting noveltry at the Baltimore Exhibition was the display of Chesapeake duck dogs, a breed of surpassing excellence for the purpose for which it is used “.

Hydellä oli myös hyvät taloudelliset resurssit koirien jalostustoimintaan, Latrobe -lehden mukaan “ the largest and finest duck club and kennel in the country, 18000 ducks over the past thirty years “. Hän omisti laajalti metsästysoikeuksia Hardford Countyssä Bush River Neck -joella ja Back River -joella Baltimore Coyntyssä, joka tunnettiin nimellä Hyde Park. Hän oli myös Carroll’s Island Clubin jäsen 1850 ja 1860-luvuilla.  

Näihin aikoihin virisi keskustelu, millainen on oikea Chesapeake Bay Dog. Kaikki Baltimoren 1877 näyttelyn rodun 15 koiraa saivat maininnan “ were by no means uniform in appearance, and might be called mongrels in weight, size, colour or coat, but well-authenticated accounts of the individual exploits of nearly all of them certainly entitle them to rank among the most hardy and sagacious of the canine race, and as the best retrievers of the wildfowl in the world “.

Vielä samana vuonna asiasta virisi usean kuukauden mittainen laaja palstakirjoittelu Forest and Stream ja Rod and Gun lehdissä. Asiaa ratkaisemaan  perustettiin kasvattajien kesken komitea, jota johtivat John Stewart Jr, J.J. Turner Jr ja O.D. Faulks, luomaan yksityiskohtainen rotumääritelmä Chesapeake Bay Dog -rodulle. Hieman myöhemmin The Maryland Poultry and Fanciers Association hyväksyikin sen ja otti käyttöön komitean kolmikohtaisen ehdotuksen rotumääritelmäksi:

The Otter Dog - class otter 

The Curly hair dog - class curly  

The straight hair dog - class straight

Sukutauluja jäljittämällä on osoitettu, että Sailorin ja Cantonin sukulinjat sekoittuivat keskenään Carroll Island -kennelissä. Tohtori Charles Tilghman jonka koirat periytyivät Sailorista, toimitti koiria useisiin kenneleihin Chesapeakelahden varrella, mukaan lukien Carroll Island.

Carroll Island -kerhon sukulinja jäljittyy Sailoriin ja Cantoniin John Stewartin Turk -koiran kautta, joka voitti Chesapeake Bay Dog -narttujen 1877 näyttelyn. Tämän sukulinjan on varmentanut tohtori W.H. Keener joka oli itsekin arvostettu kasvattaja.

Turkin tytär Belle jonka omisti John Ridgley Hamptonista, vietiin astutettavaksi General Latrobe -kennneliin Grover C. Cleveland -uroksella, joka oli Thomas Jonesin omistamasta Walnut Grove -kennelistä joka taas sijaitsi James Stewartin ja Canton -nartun naapurissa Sparrow's Pointissa

Bellen ja Clevelandin jälkeläinen, Duck, sijoittui toiseksi 1890 Baltimore Dog Show -näyttelyssä. Sen omisti J. Swan Frick, joka myös oli Carroll Island Clubin jäsen kuten Bellen omistaja John Ridgley.

Jossakin vaiheessa jalostuksen alkutaipaleella rotuun sekoitettiin myös Irlannin vesispanelia ja American Coon Hound -rotua. Tuohon aikaan rotua saatettiin kutsua paikkakunnasta riippuen myös nimillä Red Chester tai Brown Winchester. Vaaleaa väritystä alkoi rotuun ilmaantua 1840-luvun alussa.

Vuonna 1884 kun American Kennel Club perustettiin oli chesapeakelahdennoutaja jo vakiinnuttanut paikkansa rotuna, joten rotumääritelmä hyväksyttiin ja vahvistettiin 17.4.1890.

1918 rodun nimeksi AKC:n listoilla vaihtui Chesapeake Bay Retriever.

1933 teki AKC tarkennuksia rotumääritelmään että aikaisemmin rodulle tunnusomainen piirre, lievä notkoselkäisyys ei enää olisi toivottava ominaisuus rodussa. 

Samana vuonna ensimmäinen chesapeakelahdennoutaja rantautui Eurooppaan Englantiin.

1966 rodusta tuli Marylandin osavaltion kansalliskoira ja University of Marylandin virallinen maskotti.